keskiviikko 8. toukokuuta 2013

Kevätelämää lomahelmessä

Elämää Lomahelmessä viikonlopun ajalta
 

 Kaunotar joka on naputtanut sähkötolpan päässä lähes joka päivä. Mitähän saa irti kyllästysaineella käsitellystä tolpasta? Hienoa sitä on seurata niin kaunis ja ylvään näköinen on.





 Tätä kaunotarta taitaa harmittaa kun ei pääse jyrsimään omenapuita, eikä muitakaan puita ja pensaita. Onneksi tuli syksyllä vedettyä monta kymmentä metriä verkkoa niin että jokainen puska ja pensas saivat verkon ympärilleen. Onneksi nyt on jo kuitenkin ruoho kasvanut, että pupuli saa kuitenkin päivän ruoka-annoksensa.


 Tarkkaavaisen näköinen kaveri, mahtoiko vaistota kun zoomilla kuvasin.


Tässä kuvassa ei oikein kuvattavat näy, vaikka  zoomailla kuinka yritin. Jos oikein tarkaan osaa katsoa niin rannassa polskuttaa kahdeksan nyrkin kokoista sammakkoa. Olivat sitten katsoneet laiturin pielen parhaaksi paikaksi kutea, siellä sitä kutuhyytelöä nyt sitten on ja kun on vielä rauhoitettuakin niin antaa olla vaan, vielä mahdun joukkoon uiskentelemaan, tai tähän aikaan vuodesta se on melkeimpä vain kastamista ja nopeasti saunaan.

 Savurautu ( kota) yleensä rauhoiuttuu kesäksi kun ulkogrillaus alkaa. Taustalla nimeämämme mopotalo joka aikoinaan tehty lapsia varten leikkitaloksi. Talo kun on kaukana päämökistä,  tuli siitä vierasmaja.
Kyllä sininen taivas voi olla kaunis. Oli niin harvinainen päivä  kun kerrankin paistoi aurinko pilvettömältä taivaalta.

 Mopotalo kallion päällä
 Mopotalo sisältä. Hetki levähtämistä varten
Portaat yläkertaan ja sen verran jyrkät askelmat ettei ihan joka kunnossa ole syytä ylös kiivetä

 Helmi auringonpaisteessa.  Helmen pääty odottaa kesän aikana multaa ja  istuksia, ongelma vain on alla oleva kallio, no ehkä sopivia kivikkokasveja löytyy.

Oma tuulimylly, sähköä tuottamaton sellainen. Vinhaan on vipperä tänä keväänä ympäri kiertänyt sen verran tuulisia päiviä on ollut. Taustalla leikkimökki joka toivottavasti jälleen kesällä saa leikkijoitä sisälleen.

2 kommenttia:

  1. Voi miten kauniita kuvia !
    Tuo mopotalo on ihana, päältä ja etenkin sisältä.
    Kyllä siellä olisi kiva yöpyä :)

    VastaaPoista
  2. Ihania kuvia, minäkin tykkään hurjasti tuosta mopotalosta, tosi kiva. Helmi on oikea helmien helmi!

    VastaaPoista