tiistai 19. helmikuuta 2013

ENERGIAPATUKAT


 
Sain Sly-ystävältäni ohjeen ja aineksia energiapatukoihin ja niitähän oli heti kokeiltava,Ohjettakin minulta on jo pyydetty ja tässä sekin tulee. Ohje Myllyn Paras Oy:lta

Tarvitset 
½ dl rypsi- tai avocadoöljyä ( itse käytin rypsiöljyä)
'½ dl appelsiini- tai omenatuoremehua ( minulla jääkaapissa vain Valion Cefilus Appelsiini-mangoa joka sisältää myös rasvatonta maitoa.)
1 dl siirappia tai hunajaa ( minä laitoin puoliksi molempia)
4 dl kaurahiutaleita
1 dl mangosuikaleita tai papaija ( laitoin sly:ltä saamia mangosuikaleita)
1 dl rusinoita
1 dl auringonkukan- tai pinjan siemeniä ( laitoin pinjansiemeniä)
1 dl kuivattuja marjoja ( laitoin sly:ltä saamia karpaloita)
1 dl saksanpähkinä- tai mantelirouhetta

Kuumenna kiehuvaksi öljy, mehu ja siirappi( tai hunaja), ota kattila liedeltä ja sekoita joukkoon muuta aineet. Laita uunivuokaan voideltu leivinpaperi niin että tulee myös reunoille, painele siihen seos tiiviisti ja kypsennä 200 asteessa 20-25 min

Leikkaa jäähtyneenä energiapatukoiksi.
Annoksesta saat 6 isoa tai 12 pientä patukkaa. Itse leikkasin 12 osaan ja ovat mielestäni tarpeeksi isoja. Olivat todella hyviä, mutta seuraavalla kerralla kun teen jätän rusinat pois ja pienennän karpalot pieniksi, oli hankala leikata siistejä paloja ja rusinat olivat turhan makeita.
Tulee varmasti tehtyä jälkeenkinpäin, helppo ja nopea valmistaa, seuraavat teen viimeistään pääsiäisenä matkaevääksi pohjoiseen.

lauantai 16. helmikuuta 2013

YSTÄVÄNPÄIVÄKAKKU


Ystävänpäivää vietimme hiukan etukäteen työkavereiden kanssa saunaillan merkeissä, jonne lupauduin tekemään kahvitarjottavan. Mansikkakermalla kuorrutettu kakku jossa välissä pakastemansikoita, mariannea ja mansikkakermaa, kakku kostutettu baileys-maidolla.

KINUSKILEIPÄJUUSTO

Taas uuden ohjeen kehittelyä. Jotakin hyvää teki mieli ja miehelleni puhuin , että mitähän tulisi jos yhdistäisi leipäjuuston ja kinuskin, yllytti kokeilemaan ja tulos oli aivan mahtava.

Pala leipäjuustoa
1 dl kermaa
1 dl fariinisokeria
Leikkaa leipäjuusto noin sentin paloiksi, laita uunivuokaan. kuumenna kerma ja sekoita kuumaan kermaan fariinisokeri, kaada kerma juuston päälle, laita uuniin 200 asteeseen kunnes juusto pehmiää ja kerma kinuskisoituu.
Jaa kuumana jälkiruokakulhoihin ja koristele marjoilla esim. puolukat sopivat hyvin makeaan kinuskiin.


MUSTAPEKKA-BROILERRISOTTO

Helppo ja nopea tehdä, sopii isompaankin nälkään


2 dl täysjyväriisiä
1 lihaliemikuutio
kuumaa vettä
Kypsennä riisit mikrossa noin 5- 8 min

450 g hunajamarinoituja broilereita.
½ pakettia mustapekka juustoa
2 dl kermaa
Kypsennä broilerit paistinpannulla lisää kerma ja mustapekka. Anna kiehua hetken ja lisää seos riisin joukkoon ja sekoita, ripottele pinnalle pizzamaustetta.

HEDELMÄ KIMARA

Piti keksiä jotakin hyvää ja raikasta kun aviomeheni kanssa vietimme kahdestaan 1 kk hääpäivää.  Hedelmäkipon inventaario, yksi tuore mango, satsumia, omenoita, ei muuta kuin kokeilemaan.

tehosekoittimeen
½  mangoa
2 satsumaa lohkoina, poista valkoiset osat ja mahd. siemenet
½ omenaa
1 tl minttuhyytelöä
ja loraus mango-appelsiinimehua

Soseuta tehosekottimessa, kaada laseihin . Laitoin vielä laseihin 1 tl minttuhyytelöä. Oli mielestämme hyvää ja raikasta

LASKIAISPULLAT

Sitä tuli sitten laskiainenkin vietettyä töissä, ei siis paljoa kyllä ulkoilun merkeissä. Laskiaispullia oli kuitenkin saatava.



                                       

Laskiaispullat tuli tehtyä kierrepullien ohjeella

perjantai 15. helmikuuta 2013

sly22 helmikuun paketti

Jo ennen ystävänpäivää toi posti pakettikortin, mutta harmikseni en päässyt pakettia noutamaan työvuoroista johtuen ennen kuin tänään ja jouduin siis jännittämään pari päivää pakettini sisältöä. Tänään sitten vauhdilla hakemaan pakettia heti töistä päästyä ja olipa paketti jälleen todella mieluinen ja uusia "tuttavuuksia " sisältävä.
- saksanpähkinöitä
- mangoa
- kuivattuja sokeroituja karpaloita
- kanelitanko
- muffinivuokia
- ohje energiapatukoihin joihin edellä aineita
- ohje  retkimehuun jota varten kanelitanko
- sekä omenamuffineihin joita varten muffinivuoat
mukana vielä hieno teekuppi aiheinen kortti jollaista en ole ennen nähnyt
ja ystäväpäiväksi suu makeaksi Geishalla, tosin varsinainen ystäväpäivä meni, mutta mielestäni ystävänpäivä on joka päivä.

Kiitos ystävälleni, sain todella mieluisan ja aiheeseen sopivan paketin

perjantai 1. helmikuuta 2013

HÄÄKAKKU

Joulunajan häihini tein osan kakuista marsipaani/sokerimassakuorrutuksella ja osan kermakakkuja. Kakkujen välissä lakka-omenahilloa ja kuningatarhilloa sekä mariannekermaa, osassa myös banaania.




HÄÄHUMUA

Miksi tässä pitkään syksyllä blogini oli hiljaa johtui omista häistäni ja niiden valmistelusta. Häiden pitäminen tuli mieleen hiukan niin kuin äkkiä ja valmisteluihin ei jäänyt aikaa kuin kolmisen kuukautta , jotkut kun suunnittelevat jo vuottakin ennen. Ensimmäinen työ oli saada hääviettopaikka, sellainen minne sopii iso vierasmäärä samaan tilaan ja minne VOI ITSE TEHDÄ kahvipöydän tarjottavat. Oli myös kiire koska halusimme pitää talvihäät ja joulun aikaan. Tähän asti olenkin itse aina tehnyt joka juhlaan myös ruuat, mutta nyt päätin, että se työ annetaan nyt joillekkin muille. Ruuat valmistivat Villilän Kartanon emännät ja ruoka oli todella hyvää.
Hääviettopaikaksi löytyi Villilän Studio, eli Villilän kartanon navetan vintti paikka jossa nykyään tehdään elokuvia mm. Kaksipäisen kotkan varjossa- Timo Koivusalon ohjaama elokuva on tehty siellä.

Kartano jouluvalaistuksessa.

Kun paikka löydettin alkoi armoton häiden valmistelu, häiden teemavärit valitsimme molempien mieltymysten  mukaan ja ne olivat hopea ja viininpunainen. värit toistuivat puvuista koristeisiin.


pöytiä koristivat syvän punaiset ruusut hopealankaa ja muutama hopealla spreijattu lehti. Orkesterilavan reunalle hankimme sydämen muotoisen ison muratin jonka juurelle hopealla spreijattu mehikasvi




Studion portaikko sisääntulon yhteydessä oli aika kolkko ja siihen haimme koristeita ulkoa, männyn oksia jotka saivat myös hopeaa pintaansa. Teimme myös useita asetelmia joihin laitomme  punaista terttuneilikkaa ja katajaa.

Orkesterilavan mustaan reunaan kiinnitimme pattereilla toimivat valot ja lavan kulmilla punakukkaiset ananaskasvit joiden lehdet spreijattu, sekä callonoita
Pöytiä koristivat viininpunainen organza jonka päälle "kristalleita" ripoteltuina sekä hopealla maalattuja koivun oksia. Jokaiselle vieraalle teimme oman lahjan hääkarkeista

 

Studin sisääntulo aulassa odottavat julkimot morsiusparia saapuvaksi ja sali valmiina


H-hetken lähestyessä tilaamamme limusiinia ei kuulu, vihkimiseen oli aikaa enää 10 min ja matkaa kirkolle yli 3 km, morsiamen pinna alkoi kiristyä. Onneksi minulla on poika joka tyynen rauhallisesti totesi, että kyllä sä äiti ehdit ja että limusiini on pihassa. Niinpä hypättiin pojan kuraiseen vanhaan uskolliseen Ventoon josta takaiskarit sökönä. Poika ajoi niin ettei yhtään pyörää maata viistänyt minä etupekillä hameen helmat kurassa ja vaihdekeppi jossakin tyllieni sisällä, kaasoni takapenkillä yritti pitää huolta morsiuskimpustani joka myös koki kovia, oli laatikossa joka lensi menossa väärinpuolin. Morsiuskimppu oli orkideoista ja muratista sydämen muotoon tehty kimppu jossa myös meni sydämen muotoon hopealankaa ja kristalleja.

Kirkolle kuitenkin pääsimme hiukan myöhässä ja siellä jo sulhanen sakastissa oli vakava kun morsianta ei kuulu, syy myöhästymiseen kun hänellä ei ollut tiedossa.
Vanha ja uskollinen Vento kotikirkkomme parkkipaikalla.
Vihkimistä myöhästettiin vielä niin pitkään, että sulhanen sai soitettua limusiinikuskille joka asuu kirkolta liki 40 kilometrin päässä. Siellä kuski oli unohtanut koko päivän ja oli juuri alkamassa tekemään limusiiniin jarruremonttia. Pikkaisen hänelle iski paniikki ja limusiinin matka alkoi kohti vihkikirkkoamme yli sallittujen liikennesääntöjen.

Vihkimistilaisuus voi alkaa, kaikki voitava on tehtynä, mutta heti kirkkoon kävellessä pisti silmään missä ovat meidän videokuvaajat joita piti olla kaksi toinen alhaalla ja toinen parvella, mutta nyt ei ollut hetki sitä murehtia ja miettiä.
Poikani saattoi ja luovutti äitinsä uudelle puolisolle, oli niin herkkä hetki, onneksi meikkini oli vedenpitävää.





Tahdoimme, että vihkimisessä otetaan huomioon myös meidän molempien lapset ja heidän perheensä ja se tapahtui perheen siunaamisella. Kuvassa näkyvä kynttiläkruunu on kuvattu myös Koivusalon elokuvan Kaksipäisen kotkan varjossa, ihan elokuvan  alussa. Kotka vain tässä näkyy huonosti.


Vihkiminen onnellisesti ohi, yhteinen matka alkaa
Ja ulkona meitä sitten odottikin aito limusiini joka vei meidät sekä kaason ja bestmanin Villilän studiolle hääjuhlaamme

Kahvipöydästa halusin tehdä satakuntalaisen sen seitsemän sortin pöydän

 Pöydässä oli täytekakkujen lisäksi taatelikakku, suklaa/kinuskipalat, euranrinkilät, mantelileivät, kookos/suklaaleivät, kaksinkertaiset mansikkaiset lumihiutaleleivät sekä kaksiväriset sydämet.
Morsiuskakusta tein marsipaani/sokerimassa kuorrutteisen kerroskakun lisäksi oli kaksi muuta vastaavaa kakkua ja loput jouluisia kermakakkuja.
Häät menivät ihan suunnitellusti ja ainakin meillä oli hauskaa, kaikkea pientä kokkamoa sattui, mutta niistä ne juhlat muistetaan. Ikävintä oli etteivät  videokuvaajat  perästäkään tulleet ja se kyllä tulee harmittamaan varmaan aina.

Hieno iltamme päättyi Hannan huoneistohotelliin, jossa vielä otimme viimeiset kuvat
Morsiuskampaus joka jo hieman repsahtanut , mutta niin se saa ollakkin jo tässä vaiheessa yötä.


Kaikki onnellisesti takanapäin ja elämä jatkuu...














NOITARUMPUKAKKU HÄÄPARILLE

Olen tehnyt useitakin hääkakkuja, mutta tämä on kyllä erikoisin kakkutoivomus. Työkaverini häät ovat lappi-aiheiset ja sieltä kai tämäkin toive juontaa, eli noitarumpu oli saamani aihe kakkuun ja otin haasteen vastaan







ONNEA HÄÄPARILLE ANU JA TIMO, jotka huomenna saavat toisensa