sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Valkosuklaa-vadelmamoussekakku

Sokerikakku, välissä kermavaahto johon sekoitettu sulatettua valkosuklaata ja puutarhavadelmia. Kuorrutus valkosuklaakinuski.

Kinuski:
150 g valkosuklaata
½ dl kuohukermaa
1 tl hunajaa
Kiehauta kerma ja hunaja, rouhi suklaa ja kaada kerma rouheen päälle, anna olla hetken ja sekoita tasaiseksi.


Pinjansiemenpiparit

Pinjansiemenpiparit ovat mureita hyviä ja nopeita tehdä.
300g voita
1½ dl tomusokeria
5½ dl vehnäjauhoja
1½ dl perunajauhoja
1 rkl kermaa
2tl  sitruunanmehua
50 g pinjansiemeniä

Sekoita kuivat aineet keskenään, sekoita kuivat aineet voihin esim. yleiskoneella, lisää kerma ja sitruunanmehu, lopuksi sekoita käsin pinjansiemenet joukkoon. Anna taikinan vetäytyä noin puoli tuntia jääkaapissa, pyörittele käsin taikinasta pieniä palloja pellille leivinpaperin päälle ja paina hieman haarukalla litteäksi. Kypsennä 175 asteessa noin 10 minuuttia.




tiistai 26. maaliskuuta 2013

Mämmi/suklaamuffinit



Mämmi jakaa mielipiteet ja piti keksiä jokin ohje jossa saa mämmin menemään kaikille ja tässä muodossa kyllä kelpaa.

150g voita
1 dl sokeria
2 munaa
1 dl mämmiä
1 dl appelsiinimarmeladia
100 g taloussuklaata
½ dl kermaa
3,5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta

Vaahdota voi ja sokeri, lisää kananmunat yksitellen hyvin vatkaten , sen jälkeen mämmi, marmeladi, sulatettu suklaa, kerma ja viimeiseksi jauhot joihin sekoitettu leivinjauhe. jaa muffinivuokiin, kypsennä 200 asteessa noin 10 min.
 Anna jäähtyä ja kuorruta haluamallasi tavalla, ylimmäiset saivat kuorrutteen värjätystä valkosuklaasta ja alemmat kermaliköörillä maustetusta sokerivesikuorrutteesta.

perjantai 22. maaliskuuta 2013

Sly 22 maaliskuun paketti

Odotettu paketti saapui kun olin influenssan kourissa kovassa kuumeessa, nouto postissa siirtyi muutaman päivän. Mutta olipa paketti piristävä ja mielenkiintoa sisältävä
Paketti sisälsi ihanan keväisiä serveteitä, kevään kynttilöitä, tummaa leivontasuklaata, pistaasipähkinöitä,( jotka viime hetkellä pelastin mieheni suurista kourista etteivät menneet parempiin suihin) mangoviipaleita, Favorina karkkeja- njam.. sekä pääsiäiskortti.
Ja sitten ne mielenkiintoa herättäneet ohjeet:

Mango-pistaasirahka (teen siis aivan varmasti pääsiäisenä kun olemme hiihtolomalla Levillä), sitä varten mangoa ja sulkaamunia koristeeksi.

Mämmi-suklaakakkuset, (mielenkiintoista) maitosuklaan aion käyttää näihin herkkuihin

Piparminttu-rahkakakku, tämä ohje lähtee myös helppoudessaan Lapin reisulle mukaan

ja viimeisenä Tuulihatut ( joita en ole vielä koskaan saanut onnistumaan kunnolla), pitääpä kokeilla jälleen. Sattuma tämänkin ohjeen yhteydessä, yksi täytevaihtoehto savuporo, viittaako lomaamme sekin ??

Sly- ystävän isot tuikut päätyivät heti käyttöön antiikki kynttiläjalkaani , tuikkujen vihreä keväinen väri ei kuvassa tule oikeuksiin, mutta  voin kertoa että kotiini leviää tuikuista ihana keväinen omenan tuoksu. KIITOS SLY: ni

Ja, että flunssan "jälkilöylyissä" olisi vielä enemmänkin piristystä, sain samalla kertaa kaksi paketti korttia, toinen tuli yllätyksenä Confetti Oy:ltä

Sisältäen pussin melts vihreän ja oranssin, ihanan sävyisiä leivosvuokia, kaulintamassaa sekä pussin keltaisia "kakkutikkuja".



tiistai 19. helmikuuta 2013

ENERGIAPATUKAT


 
Sain Sly-ystävältäni ohjeen ja aineksia energiapatukoihin ja niitähän oli heti kokeiltava,Ohjettakin minulta on jo pyydetty ja tässä sekin tulee. Ohje Myllyn Paras Oy:lta

Tarvitset 
½ dl rypsi- tai avocadoöljyä ( itse käytin rypsiöljyä)
'½ dl appelsiini- tai omenatuoremehua ( minulla jääkaapissa vain Valion Cefilus Appelsiini-mangoa joka sisältää myös rasvatonta maitoa.)
1 dl siirappia tai hunajaa ( minä laitoin puoliksi molempia)
4 dl kaurahiutaleita
1 dl mangosuikaleita tai papaija ( laitoin sly:ltä saamia mangosuikaleita)
1 dl rusinoita
1 dl auringonkukan- tai pinjan siemeniä ( laitoin pinjansiemeniä)
1 dl kuivattuja marjoja ( laitoin sly:ltä saamia karpaloita)
1 dl saksanpähkinä- tai mantelirouhetta

Kuumenna kiehuvaksi öljy, mehu ja siirappi( tai hunaja), ota kattila liedeltä ja sekoita joukkoon muuta aineet. Laita uunivuokaan voideltu leivinpaperi niin että tulee myös reunoille, painele siihen seos tiiviisti ja kypsennä 200 asteessa 20-25 min

Leikkaa jäähtyneenä energiapatukoiksi.
Annoksesta saat 6 isoa tai 12 pientä patukkaa. Itse leikkasin 12 osaan ja ovat mielestäni tarpeeksi isoja. Olivat todella hyviä, mutta seuraavalla kerralla kun teen jätän rusinat pois ja pienennän karpalot pieniksi, oli hankala leikata siistejä paloja ja rusinat olivat turhan makeita.
Tulee varmasti tehtyä jälkeenkinpäin, helppo ja nopea valmistaa, seuraavat teen viimeistään pääsiäisenä matkaevääksi pohjoiseen.

lauantai 16. helmikuuta 2013

YSTÄVÄNPÄIVÄKAKKU


Ystävänpäivää vietimme hiukan etukäteen työkavereiden kanssa saunaillan merkeissä, jonne lupauduin tekemään kahvitarjottavan. Mansikkakermalla kuorrutettu kakku jossa välissä pakastemansikoita, mariannea ja mansikkakermaa, kakku kostutettu baileys-maidolla.

KINUSKILEIPÄJUUSTO

Taas uuden ohjeen kehittelyä. Jotakin hyvää teki mieli ja miehelleni puhuin , että mitähän tulisi jos yhdistäisi leipäjuuston ja kinuskin, yllytti kokeilemaan ja tulos oli aivan mahtava.

Pala leipäjuustoa
1 dl kermaa
1 dl fariinisokeria
Leikkaa leipäjuusto noin sentin paloiksi, laita uunivuokaan. kuumenna kerma ja sekoita kuumaan kermaan fariinisokeri, kaada kerma juuston päälle, laita uuniin 200 asteeseen kunnes juusto pehmiää ja kerma kinuskisoituu.
Jaa kuumana jälkiruokakulhoihin ja koristele marjoilla esim. puolukat sopivat hyvin makeaan kinuskiin.