lauantai 19. maaliskuuta 2011

KESÄNEULE

Viimekesän Novita lehdessä oli mielestäni kaunis kesäpuseron malli ja siihen kuuluva huivi. Niinpä jälleen kerran innostuin ostamaan langat ja varmasti niin paljon, että riittää.

Malli näytti helpolta ja yksinkertaiselta, mutta kuinka kävikään, kuvio tuottikin ongelmia, ei mitään logiikkaa.
Tuli kysyttyä apua rakkaalta siskoltanikin joka on himo ompelija, ja hän kun aikoi tehdä saman mallin mukaan. Totesi tuokin, ettei taida olla hänen juttunsa.
Puseron tein kuin teinkin jouluksi valmiiksi sisulla ja hammasten kiristyksellä, mutta huivi jäi haaveeksi ja langat odottamaan hamaan tulevaisuuteen.. jos silloinkaan...
Mutta onneksi neuloja tyttöni oli joululomalla ja valitti tekemisen puutetta, löin langat käteen ja pyysin tekemään puserooni huivin mallilla millä hyvänsä. Niin siinä kävi, että huivi syntyi ja käytettyäkin jo tuli tätini miehen 80 vuotisjuhlissa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti