maanantai 18. heinäkuuta 2011

Leikkimökkiin tilkkutöitä

Tein joskus vuosia sitten omille lapsilleni kankaan lopuista seinävaatteita nyt ne löysivät paikkansa Lomahelmen leikkimökkiin


 Prinsessa Ruusunen

Citykarhu

Pikku pizzat

Kiikoisten purpureilla koitettiin tänä kesänä kokeilla miten pikkupizzat menevät kaupaksi suolaisen nälässä.
valmistin pizzat normaalista poikkeavalla tavalla
Taikinan tein hiivaleipätaikinasta jossa käytin hiivaleipäjauhojen lisäksi voita, rouheista sämpyläjauhoa ja pellavansiemeniä, taikinan jätin todella löysäksi. Leivoin taikinan isoiksi pulliksi jotka sitten kaulein halkasijaltaan n 15 cm. pohjat voitelin tomaattipyreellä ja täytteenä on kinkkua, paprikaa hiukan kasvissuikaleita yrttituorejuustoon sekoitettuna, päälle ripoteltuna emmental raastetta.

Kesäiset leivokset

Valmistin Kiikoisten purpurijuhlille gluteenittomia leivonnaisia, halusin tehdä niistä kesäisen näköisiä

Leivokset on tehty blogissani olevalla Runebergin torttujen ohjeella, kuorrutettu mansikanmakuisella sokerivesikuorrutteella ja koristeltu kukkasin.

Raparperipaistos

Juhannukseksi uusista raparpereista jälkiruoka, helppo ja nopea. Sopii tarjottavaksi vaniljakastikkeen tai jäätelön kanssa.




Voitele vuoka rasvalla, ripottele pohjalle fariinisokeria n 1 dl ja kuorittuja pieniksi paloiteltuja raparpereja.
Vatkaa 2 munaa ja 2 dl sokeria vaahdoksi, lisää 1 dl vehnäjauhoja. Kaada taikina tasaisesti raparperien päälle, taikina on aika paksua. paista 200 asteessa kunnes kuori on rapea n. 20 min. Tarjoa vaniljakastikkeen kanssa.

Huussin rauhaa

Lomahelmen huussi

Leikkimökki

Lomahelmen leikkimökki maalia vailla

Saihan tuo sitten maalinkin pintaan


keskiviikko 22. kesäkuuta 2011

JUHANNUSKAKKU

Toivotan kaikille oikein hauskaa, lämmintä, aurinkoista ja turvallista juhannusta parhaan suklaakakun ja herukkalehtijuoman kera.

Suklaakakku valkosuklaa ja sokerimassa koristein